Esitykseni kalvot ovat lisäksi ladattavissa tästä: Pankit-ja-rahan-valta (pdf).

Oskari Juurikkala:Pankit ja rahan valta from osraunio on Vimeo.

***

EU:n tukioperaatiot velkakriisin vuoksi ovat ristiriidassa perussopimuksen kanssa

Keskustelu Euroopan rahoitusvakausvälineestä johti eduskunnassa kiistaan 9. maaliskuuta, kun pääministeri Kiviniemi syytti keskustelun aloittajia ”epäisänmaallisiksi”. Viikkoa myöhemmin valtiovarainministeri Katainen puolusti hallitusta toteamalla, että Suomi on jäänyt yksin jarruttamaan takausvastuiden nostamista (HS Kotimaa, 16.3.11).

Ylivelkaantuneiden jäsenmaiden pelastusoperaatio on esitetty yleisölle ainoana vaihtoehtona. Sitä se ei ole.

Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) neuvottelijat tiedostivat uhkan, joka on nyt realisoitunut: yksittäisen jäsenmaan velkakriisi voisi tuottaa ulkoishaittoja, jotka mahdollistaisivat säästäväisempien jäsenmaiden kiristämisen.

Siksi Maastrichtin sopimukseen sisällytettiin nykyisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125 artikla, joka kieltää unionia ja jäsenvaltioita omaksumasta toisten jäsenmaiden velkaongelmia. Tämän no bailout –klausuulin tehtävänä oli sitoa unionin ja jäsenmaiden kädet, jottei kenellekään syntyisi kiusausta ajautua kriisiin ja heittäytyä muiden syliin.

Perussopimusten laatijat eivät osanneet ennakoida poliittisten realiteettien voimaa. Suomen osallistuessa tukioperaatioihin myös EU:n kansikuvapoika on liittynyt sääntöjen rikkojien joukkoon.

Tukitoimien laillisuutta on puolusteltu mm. kahdella argumentilla. Ensimmäisen mukaan sääntöjä ei rikota, koska SEUT 122 artikla sallii tukitoimenpiteet euromaan kärsiessä luonnonkatastrofista tai muusta kriisistä, joka ei ole sen hallittavissa. Kyseistä pykälää ei kuitenkaan voida soveltaa velkakriisiin: kyse on valtion itse aiheuttamasta ongelmasta.

Toisen väitteen mukaan kyse ei ole pelastustoimista, koska lainoista saadaan käypää korkoa. Väite on vähintäänkin epätarkka. Lainoista ei saada aitoa markkinakorkoa, vaan huomattavasti sitä alempaa noin 5 % korkoa, joka ei kompensoi maksuvaikeuksien korkeaa todennäköisyyttä. Kyse on pelastusoperaatiosta: muuten asiasta ei olisi edes keskustelua.

Lisäksi velkamaiden markkinakorkoja on alennettu Euroopan keskuspankin (EKP) harjoittamilla toimenpiteillä. Nämä rikkovat SEUT 123 artiklaa, jonka oli tarkoitus estää EKP:a manipuloimasta velkamarkkinoita poliittisista syistä.

Todelliset markkinakorot olisivat todennäköisesti kaksinumeroisia lukuja, kuten luottoriskijohdannaiset osoittavat. Tosin työn alla on EU-asetus, joka rajoittaisi jäsenmaiden velkaan kohdistuvien luottojohdannaisten kauppaa.

Suomi on tähän mennessä osallistunut Kreikan kahdenvälisiin lainoihin 1,48 miljardilla sekä taannut Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) lainoja 8 miljardilla. Jälkimmäinen osuus saattaa lähiaikoina kaksinkertaistua, jos Suomi taipuu kasvaviin vaatimuksiin. Velvollisuutta siihen ei ole.

Meneillään on muitakin tärkeitä neuvotteluja. Yksi niistä on pysyvän Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustaminen. Se korvaisi ERVV:n, jolle on annettu valtuudet 2013 saakka.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen hanke, nimittäin pikavauhdilla toteutettava muutos EU:n perussopimukseen, jotta pysyvä vakausmekanismi olisi sopusoinnussa EU-oikeuden kanssa. Hiljaisuus on ymmärrettävää, sillä sopimusmuutoksen ajautuminen kansanäänestyksiin olisi poliittinen itsemurha.

Perustuslaillinen muutos on esitetty luonteeltaan teknisenä, vaikka se on merkittävä askel kohti liittovaltiorakennetta. Tietoisuus muutostarpeesta kyseenalaistaa myös tämänhetkisten tukitoimenpiteiden laillisuuden.

Onko tukipaketit silti hyväksyttävä poliittisten realiteettien nimissä? Virallista linjaa on pönkitetty kauhuskenaarioilla velkakriisistä, joka laajenisi metsäpalon lailla. Ne eivät ole taloustiedettä, vaan vilkasta mielikuvitusta.

Vaihtoehtoisen näkemyksen mukaan ratkaisut on tehty ennen kaikkea eräiden maiden pankkisektorin tueksi. Voi kuitenkin kysyä, miksei pankkitukia rahoiteta kansallisesti. Suomalaiset pankit ovat olleet varovaisempia, eivätkä ole vaarassa.

Lisäksi Kreikka ei useimpien asiantuntijoiden mukaan pysty maksamaan uusia lainoja. Näin tapahtuessa Suomelle tulee iso lasku, ja ylivelkaisuus on vain lakaistu maton alle.

Oskari Juurikkala
Tohtorikoulutettava ja Foundations of European Law and Polity -huippuyksikön jäsen
Oikeustieteellinen tiedekunta
Helsingin yliopisto

You can download my slides here:

CoE_Bailouts_20110321 (pdf)

I’m presently writing an article on this topic, so I would be very grateful for any ideas and feedback.

This may sound like a boring little technical piece. Yet those who know about the CDS market and the famous Potts Opinion will realize that the material in this article is, in a word, explosive. If I’m right, there are thousands of contracts out there worth who-knows-how-much that potentially are invalid and perhaps illegal. And losers might be able claim their money back. (I consider it unlikely that this will lead to new rulings on the topic, as cases like these would almost certainly be settled out of court.)

Now, it is not my intention to claim that the CDS market should necessarily be regulated according to insurance law principles. What I’m arguing is that under current English law, insurance law is broadly applicable to at least many CDS contracts. If that conclusion is to be avoided, specific legislation seems to be necessary.

You can download a pre-publication version of the article from SSRN or directly here:

Credit Default Swaps and Insurance: Against the Potts Opinion

On korkea aika, että Suomessa otettaisiin käyttöön lukukausimaksut ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Nykyinen malli houkuttelee kasvavaa joukkoa opiskelijoita – erityisesti kiinalaisia – jotka tulevat ottamaan ilmaisen koulutuksen suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Kyse ei ole pelkästään julkisesta taloudesta, vaan myös oikeudenmukaisuudesta.

Toinen kysymys on se, pitäisikö lukukausimaksut ulottaa myös muihin ulkomaalaisiin. On hullunkurista, että toisesta EU-maasta tuleva opiskelija ei maksa opinnoistaan mitään (ja voi jopa nostaa suomalaista opintotukea). Koulutuksen huomattavat kulut lankeavat suomalaisen veronmaksajan niskaan. Suurin osa ulkomaalaisista opiskelijoista palaa nopeasti kotimaahansa.

Opiskelin itse juristin tutkinnon Englannissa samalla periaatteella. Lukukausimaksut olivat tuolloin vain runsaat 1200 puntaa vuodessa – eli käytännössä ei mitään. Kyllä, käytin järjestelmää hyväkseni. Se vain todistaa, että järjestelmä on huono.

Valitettavasti ETA-maat eivät EU-sääntelyn vuoksi saa “syrjiä” muista maista tulevia opiskelijoita, joten lukukausimaksujen pitää olla samat kuin kotimaan opiskelijoiden. Säännöksen kriittinen analyysi johtaa kysymään, mihin EU-lainsäätäjien logiikka on kadonnut.

Mikäli ETA-alueella jatketaan, ainut kestävä ratkaisu on palauttaa lukukausimaksut kaikille opiskelijoille. Siihen olisi muutenkin syytä jo kansallisesti. Lukukausimaksut tehostaisivat opiskelua, parantaisivat yliopistojen rahoitusta ja tervehdyttäisivät nuorten asenteita opiskelua kohtaan.

Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio onkin määrätietoisesti kannattanut lukukausimaksuja. Hän on esimerkiksi ehdottanut noin 3 000 euron maksua vuodessa.

Tosin parempiakin malleja on olemassa. Tutkija Jussi Kivistö kannattaa tulosidonnaisten valtionlainojen mallia, jossa Australia on edelläkävijä.

“Opiskelija maksaa lukukausimaksunsa valmistumisen jälkeen erillisenä verona, joka on 4-8 prosenttia tuloista. Australiassa vuosimaksut ovat opintoalasta riippuen 2 400-5 000 euroa vuodessa, joten opinnot on maksettu noin 8-12 vuodessa.”

Myös oikeudenmukaisuusnäkökulmasta lukukausimaksut olisivat aiheellisia – vastoin yleisiä myyttejä.

Ylempien toimihenkilöiden ja yrittäjien jälkeläiset ovat suurimmat sosioekonomiset ryhmät Suomen yliopisto-opiskelijoiden joukossa. Heitä hakeutuu korkeakoulutukseen miltei kaksi kertaa enemmän verrattuna siihen, mikä on ryhmän suhteellinen osuus koko väestöstä. Työväestön jälkeläiset ovat aliedustettuina.

Ylimmät sosiaaliryhmät ovat yliedustettuina statusaloilla kuten oikeustieteessä, teknillisellä alalla, kauppa- ja taloustieteissä, lääketieteessä ja farmasia-alalla.

They invited me to speak on pensions (or social security, as Americans would say). You can download my slides here:

“Pension Reform: Humanity and Community in Old Age Security”

Pidin aiheesta esitelmän Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa otsikolla “Miksi sääntely epäonnistuu? Psykologisen taloustieteen näkökulma” (7.12.10).

Puheeni oli kommentti lainsäädäntöneuvos Ilkka Harjun erinomaiseen alustukseen “Finanssimarkkinoiden eurooppalaisen ja kotimaisen sääntelyn ajankohtaisia kysymyksiä”. Harjun kanssa suhtaudumme molemmat kriittisesti lisääntyvään sääntelyyn – erityisesti Brysselistä tulevaan sääntelytulvaan.

Alustuksessani väitin, että sääntelyn kasvun ja sen epäonnistumisen syynä on varsin usein kognitiopsykologia. Psykologiset vääristymät saavat lainsäätäjät ja regulaattorit yliarvioimaan omat kykynsä, toimimaan reaktiivisesti ja toistamaan samoja virheitä yhä uudelleen. Lisäksi sääntely on yleensä kognitiivisten rajoitteiden vuoksi odotettua kehnompaa.

Esitin viisi periaatetta, jolla psykologisten rajoitteiden aiheuttamia sääntelyvirheitä voitaisiin lievittää:

1) Vähemmän sääntelyä (tiukemmat ehdot, kapeammat valtuudet)

2) Yksinkertaisemmin (ei yritä ratkaista kaikkea; markkinaprosessien vahvistaminen)

3) Hitaammin (ei kriisien ja skandaalien nojalla)

4) Kriittisemmin (laajempi osallistuminen)

5) Paikallisemmin (myönteinen sääntelykilpailu!).

Esityksen pdf-kalvot ovat ladattavissa ohessa:

Miksi sääntely epäonnistuu? Psykologisen taloustieteen näkökulma

There were two events, one in the morning with pension policy experts and representatives of various organizations. The other event was at Seimas (Lithuanian Parliament) with some politicians and members of the parliamentary committee on social security reform.

I am no expert on the Lithuanian pension system, but I suppose I was invited because I have written a small book on pension reform and published various articles on the topic. At these events I spoke generally about the different sources of old-age security, including savings, part-time work, the extended family, associations, charities, and the state.

I argued (as I have done more extensively elsewhere) that the optimal pension policy reinforces all of these options without monopolizing one solution to the detriment of the others. After my talk, there was a very interesting discussion on the nature of society and the proper role of the state. I hope I was able to offer some food for thought even though I could not help them solve the immediate crisis of the pension system.

The events were organized by the Lithuania Free Market Institute, which hosts a range of interesting public policy events. There are some photos on their webpage (the text is unfortunately in Lithuanian only):

http://www.lrinka.lt/index.php/meniu/renginiai/diskusija_socialinio_draudimo_sistemos_pertvarka/5710

(Terminological comment: following US usage, social security is often used to refer to public pension systems and policies. In Europe, social security strictly speaking refers to other welfare policies, not pensions; public pension schemes, or something similar, is a better expression. These differences of usage may cause some confusion.)

Ongelma on tärkeä ja vaikea. Siihen pitää puuttua rohkeasti ja kovalla kädellä. On tärkeää, että asiasta puhutaan. Mutta on puhuttava asioiden oikeilla nimillä. Vakavat asiat vaativat vakavaa keskustelua. Se edellyttää objektiivisuutta, faktojen huolellista selvittämistä ja henkilöiden oikeudenmukaista kohtelemista.

Sen vuoksi olen yrittänyt muodostaa ongelmasta kokonaiskäsityksen. Johtopäätökset ovat osittain yllättäviä. Tapaukset ovat pääosin 30-50 vuotta vanhoja ja monet niistä on käsitelty jo aikanaan. 1990-luvulta lähtien ongelmaan on kirkossa puututtu; tänä päivänä kirkko on ehkä kaikkein turvallisin paikka lapsille. Arviolta yli 99 % tapauksista sattuu kirkon ulkopuolella. Salailuväitteet ovat osittain harhaanjohtavia; syytökset paavia vastaan ovat vailla perustaa. Totuus voi olla tarua – ja tiedotusvälineiden mielikuvamaalailua – ihmeellisempää.

Luonnollisesti voin erehtyä, joten otan mielelläni vastaan palautetta. Toivon, että oheinen yhteenveto auttaa herättämään vilpitöntä keskustelua tästä vakavasta ja ajankohtaisesta haasteesta. Artikkelin lopussa on viitteitä eri lähteisiin.

Hyvaksikayton_haaste_uusi.pdf (päivitetty 27.4.2010)

Luento_etarahapelaaminen_20091210